Tunneillamme vieraili keskustan Koo-kengän omistaja Petri Harju. Hänen isovanhempansa omistivat kenkä kaupan, jota Petri ja hänen vaimonsa ovat jatkaneet. Yritys oli alunperin K-kenkä, mutta Andiamon kanssa yhdistyessä nimi vaihtui.
Petri kertoi hänen päivistään, jotka alkavat puoli yhdeksän aikoihin ja loppuvat noin seitsemältä. Hän yli puolet ajastaan myymälässä, ja loput ajasta tekemässä toimistossa töitä. Hän käy vuosittain ulkomailla katsomassa kenkien uusimpia trendejä, ja he valitsevat yhdessä liikekumppaneidensa kanssa mieluisimmat mallit. Kengistä he saivat mallikappaleet katseltaviksi, mutta värit sai nähdä vaan pienestä koepalasta kenkää.
Petri kertoi myös siitä miten myymälöihin tilataan uusia malleja ja kuinka pitää aina ajatella aina vuodella eteenpäin. Esimerkiksi Conversejen tilausmäärää on vähennetty koska, suosio on laskemassa ja tilalle on löytynyt uusia trendejä, mm. Vans -merkkinen kenkä.
Hänen mielestään haastavin asiakas on sellainen, joka ei osaa tehdä ostopäätöstä. Asiakas saattaa käydä useina päivinä sovittamassa samoja kenkiä, vaikka hän ei niitä ostakkaan. Petri Harju selitti myös myyntiprosessin yksinkertaisuudessaan joka menee näin: "Hei!" (:Tervehdi aina asiakasta), "Mitä sais olla?" (:Tee tarve kartoitus) "Noniin, mennäänkös sitten kassalle" (:myynnin sulkeminen) "Oisko tarvetta hoitotuotteille?" (:lisämyynti) "Kiitos, hei hei!" (:kiitä asiakasta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti